Harrastuspaikat

Parhaita rodeopaikkoja ovat stopparit eli kivien aiheuttamat pystypyörteet, joiden reunoilta pääsee voimien loputtua hyvin pois.

stoppari

Pystypyörteitä kutsutaan melontaslangissa myös hontoiksi. Kivien lisäksi stoppareita muodostavat myös pohjapadot. Näistä stoppareista on kuitenkin usein vaikea päästä pois niiden säännöllisyyden vuoksi. Tämän takia niitä onkin syytä välttää. Stoppareiden lisäksi leikkimiseen soveltuvat myös tavalliset seisovat aallot. Molemmissa tapauksissa on kuitenkin tärkeää, että leikkipaikan vieressä on tyyni, tai rauhallisesti takaisinpäin virtaava akanvirta. Kosket muuttuvat aina vesitilanteen mukaan, niinpä harva koski on hyvä kaikenlaisella vedellä.

Suomessa

Suomen ehdottomasti paras rodeohontto on Neitikoski Lieksassa. Melonta on mahdollista kaikilla veden korkeuksilla, eikä pää kolise pohjaan. Honton molemmilta puolilta löytyy hyvä akanvirta. Suurin osa rodeokisoista pidetään nimenomaan Neitikoskella. Tarkemmat ajo-ohjeet, kuvia yms. virallisilta rodeosivuilta.

Taivalkoskelle ollaan rakentamassa maan ensimmäistä melojille suunniteltua koskea. Rakennustyöt ovat vielä kesken, mutta tietoa hankkeesta löytyy Jarkon sivuilta sekä K&C:n sivuilta.

Torniojoen Matkakosken yläosaan, Suomen puolelle, muodostuu vähällä vedellä hyvä, mutta iso rodeomonttu. Aloittelijan ei kuitenkaan kannata lähtä koettelemaan onneaan, sillä uimista ei suositella. Honton alla on tasaista vettä, joka kuitenkin virtaa lujaa kohti alaosan kivisiä könkäitä. Kosken keskellä olevan kalliosaaren toisella puolella on vaarallinen stoppari, jonka viereen muodostuu valtava ja hirmuisen nopea surffiaalto. Joki on varmasti maan suurin ja vauhtikin on sitä luokkaa. Paikkaa ei kyllä suositella heikkohermoisille. Tarkemmat tilanneselvitykset ja opasteet lyötyvät OSM:n sivuilta. Samaan paikkaan on kerätty kuvauksia muista pohjoisen leikkipaikoista.

Tampereen läheltä, Kylmäkoskelta, löytyy lyhyille kajakeille sopiva vanha myllypato. Paikalla pidetään legendaariset WC-duck -rodeokisat vesitilanteen mukaan jopa kahdesti vuodessa. Kuvia ja tunnelmia.

Kymijoki tarjoaa etelässä kaikkein parhaat harjoittelupaikat. Vesitilanteen mukaan voi valita Ahvionkosken luuppipaikan, Pernoonkosket tai Langinkosken, unohtamatta Kultaan hienoa aaltoa. Pernoonkosket käsittää itse asiassa kolme koskea.

torminvirran 
surffiaalto

Ylimmässä eli Torminvirrassa on mahtava surffiaalto (kuvassa), joka muuttuu veden laskiessa stoppariksi. Koskenniskalla on pieni nk. ylästoppari, jossa voi harjoitella spinnejä ja jopa pystyliikkeitä. Kosken alaosassa on aaltoja, jotka tarjoavat myös hyvän harjoittelupaikan. Keskiportaassa, Ruhanväärässä, on hyviä harjoitteluaaltoja ja potentiaalinen splat-rock. Toisessa haarassa, Karkuuskoskessa, on yksi vauhdikas aalto, tosin sen alla törröttää ikävä kivi, joten paikka ei ole kovin suosittu.

sittarännin stoppari

Alimman portaan Sittarännissä on ihan hyvä aalto. Aallon vieressä loivan kallion yli tuleva vesi muodostaa stopparin, joka pitää todella hyvin (kuvassa). Saaren toiselta puolelta avautuvaan Tukkiränniin ei kannata mennä. Isosta stopparista voi päästä kumilautalla läpi, mutta kajakkimeloja voi joutua vaikeuksiin.

Vantaanjoessakin on hyvällä vedellä muutama leikkipaikka. Ainakin Pitkäkoskessa voi surffata ja pyörittää jopa kärrynpyörää. Paikka on ihan mukavan näköinen ainakin kuvissa. Vanhankaupungin koskea on kunnostettu melontakäyttöön, mutta sen kohtalosta löytyy tarkempaa tietoa täältä.

Paikallisista hyvistä puljauspaikoista tietävät aina parhaiten alueen melojat, mitättömiltäkin näyttävä paikka saattaa olla juuri sopiva rodeomelonnan harjoitteluun!

Ylös