Surffissa meloja pysyy rantaan nähden paikallaan, vaikka vesi virtaa hurjaa vauhtia kajakin alla. Liike on helpointa suorittaa aallossa, mutta kyllä surffaus stopparissakin onnistuu. Surffissa saa ehdottomasti tuntea vauhdin huumaa ja hyvässä allossa aloittelijakin pääsee helposti tunnelmaan. Kun on oppinut pysymään paikallaan aallossa, voi kajakkia kallistelemalla liikkua aallolla puolelta toiselle. Koko ajan on kuitenkin muistettava katsella ylävirtaan, että tietää missä on, muuten saattaa ajautua oudoille vesille.
Spinnissä kajakki pyörii vaakatasossa akselinsa ympäri. Kuten surffissa kajakki pysyy rantaan nähden samassa paikassa, mutta melojan näkemät maisemat vaihtuvat. Spinnejä ei kuitenkaan aina tehdä koko 360 astetta, vaan puolikkaat kierrokset ja puolenvaihdot lasketaan myös tähän ryhmään.
Alkuasetelma on kajakki aallolla. Tästä tilanteesta sitten melotaan eteenpäin niin, että kajakin keula uppoaa aallon pohjalle ja veden voima painaa kajakin pystyyn. Joskus kajakki pomppaa pystysuoraan ylös, toisinaan taas ei. Kuva Lampisen Jarkon Neitikoskella esittämästä tyylikkäästä luupista.
Uusi kalusto mahdollisti muidenkin temppujen tekemisen ja seuraavaksi melojat keksivätkin kääntää keulaluupista perän takaisin stoppariin eli honttoon, näin syntyi kärrynpyörä, joka vaatii jo huomattavasti enemmän tekniikkaa ja harjoittelua. Kuvassa kärrynpyörän perusidea.
Kärrynpyöriä voi sopivan kokoisella kajakilla tehdä ja harjoitella myös sileässä vedessä!
Puolen vaihdoilla ja perä- ja keulaliikkeitä yhdistelemällä eli retendoilla saadaan aina uusia yhdistelmiä ja nimityksiä. Uusimmat villitykset löytyvät alan lehdistä ja sivuilta.